Puhkaisen fitnesskuplan – Pauliina Käiväräinen

 

paukku

paukku2

Halusin ehdottomasti avata tiimiblogimme. Kannan tiimimme vastuuta sen suurimmissa määrin, vaikkakin jokainen urheilija ja toimija tiimissämme on yhtä tärkeä. Siltikin saan tehdä tämän ensimmäisenä julkisesti: puhkaista fitnesskuplan.

Puhallan kuplaamme suuremmaksi, jotta kuplamme tirskahtaa rikki. Saippua vettä on silmissä ja tulkoon nuo kyyneleet sen johdosta. Olemme saaneet kuplamme niin laajalle, että kyyneleet eivät voi tulla ilosta, riemusta ja onnistumisesta lajimme hyväksi.

Meillä on oikeus ja tila nauttia samaa arvostusta, kunnioitusta ja urheilijamaista kanssa käyttäytymistä kuin muillakin urheilulajeilla. Valmentajana toimin niin, että edistän edellä mainittuja asioita.

Puhkaisen kuplan päältämme, että meidät nähdään kirkkaana. Kirkkaana, jotta meillä olisi mahdollisuus kilpaurheilla sen korkeimmalla tasolla. Haluan tuoda esille, että fitnessurheilijat elävät monipuolista urheilijan elämää sekä tekevät puhdasta työtä pitkäjänteisesti urheilijanura edellä.

Kuplaveden puhtaus on kun puhuttaa. Täten haluan nostaa kilpafitnessurheilun pois 80-luvun kellarisalista ja nähdä eron kehonrakennuksen kanssa. Nostan oman fitnesstiimini muiden urheilulajien valikkoon. Haluan keskittyä vain siihen miten omaa asiaani edistän. Haluan keskittyä positiivisiin asioihin ja toimia sellaisten yhteistyökumppaneiden ja kolleegoiden kanssa, jotka vievät lajia eteenpäin onnistumalla ja hoitamalla hommansa hyvin.

Mustamaalaamisen ja muiden mollaamisen aika on ohitettu ja se jääköön menneisyyteen. Annetaan tunnustusta niille, jotka sitä ansaitsevat ja opitaan siitä. Kehitytään, jaetaan ja ammennetaan tietoa ja taitoa. Nautitaan työstämme. Siihen kannustaa myös lajiliittomme.

3

Olemme opetelleet lajiliittomme toimesta muutakin kuin kuplien puhallusta nimittäin puhaltamaan yhteen hiileen. Olemme puhkaisseet nuo kuplat ympäriltämme ja istuneet keskustelemaan ja kuuntelemaan. (  www.suomenfitnessurheilury.fi )

Valmentajien yhteistyö ja Suomen fitnessurheilu Ry:n luoman valmentajapolun kautta lajimme kehittyy. Kuulemme uusimmat tutkimustietoon perustuvat valmennusmenetelmät, sekä tutustumme ensimmäisenä maailmassa fitnessurheilusta tehtyyn tutkimukseen. ( Tutkimukseen pääset tästä.)

Haluaisin unohtaa hetkeksi katkeruuden ja kateuden ja olla hyvilläni lajimme puolesta. Nauttia hetkestä, kun tietää miten hyvin asiamme ovat. Olemme itse oman sanamme saattajia. Tiimimme tärkeimmät ajatukset ovat: Edustat aina joka paikassa itseäsi, lajiasi, tiimiäsi ja lajiliittoasi.

Täytyy kysyä: Kuka haluaa jäädä kuplaan ? Itse haluan tekojeni ja tiimini kautta kertoa, että vakavasti otettava kilpaurheilu ei ole missään mielessä järkevää ns. keskiverto ihmisen mielestä. Keskiverto ihminen elää kuplassa, joka voi suojata kaikelta haastavalta ja erilaiselta.

Haluamme luottaa siihen mitä teemme ja miksi emme? Silloin, kun se on intohimo ja sitä rakastaa ei tule mieleen muu kuin miten viedä asiaa eteenpäin! Valmennus ajatukseni  kärkenä on ehdottomasti kaikki mitä kirjoituksen avauksessa puhun.

Seuraavassa jaksoissa pääsemme esittelemään opetuslapset, fitnessurheilun kirkkaimman kärjen lähettiläät. Edellä mainitut teesit antavat suunnan ja tyylin tuleville teksteille ja pysymme ajan hermolla.

Käytämme blogia eräänlaisen mentaalivalmennuksen väylänä ja urheilijat kirjoittavat myös asioita, joita juuri tietyn henkilön on hyvä miettiä ja käsitellä sekä avata näkökulmia muille. Varokaa, saatatte oppia jotain uutta tai joutua miettimään omia kantojanne asioihin!

tiimi_poseeraa

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s